
LAPSI- JA LAPSIPERHEMARKKINOINTI
Olen sekä lapsi- ja lapsiperhemarkkinointiin että hahmoihin erikoistunut suunnittelija ja kuvittaja. Kokemusta hahmomarkkinoinnista on kertynyt jo melkein 30 vuoden ajalta. Olen mm. suunnitellut ja tuottanut Osuuspankin HIPPO-hahmoja 15-vuoden ajan, suunnitellut S-ryhmän Onni Oravan, Hiihtokeskusyhdistyksen Werneri-jäniksen, Visit Helsinki -Helppihahmon, Cumulus Hotellien Pouta Pupun ja lukuisia, lukuisia, lukuisia muita hahmoja niin lapsille kuin aikuisille.
​
Tuotan lapsia ja lapsiperheitä puhuttelevaa materiaalia hahmosuunnittelusta ja puuhakirjoista erilaisiin markkinointimateriaaleihin, animaatioihin, peleihin ja aplikaatioihin.
Jos tarvitset lapsia tai lapsiperheitä puhuttelevaa viestintää, ota yhteyttä.

OMAN HAHMON SUUNNITTELU
Haluatko ihan ikioman hahmon?
​
Oman hahmon kautta viestiminen on hyvä tapa herättää lapsiperheiden kiinnostus palvelua kohtaan ja helpottaa perheen asiointia. Oma hahmosi suunnitellaan asiakkaan tarpeiden ja kohderyhmän mukaan. Hahmon ympärille kehitetään kehystarina, jonka kohderyhmä taatusti muistaa.
​
Aikuiset tunnistavat perheille suunnatut palvelut helposti ja hahmosta tulee lapsen "kaveri". Laadukas sisältö kantaa hedelmää sukupolvelta toiselle.
​
Hahmoa voidaan käyttää niin perheille markkinointiin, kuin lapsille suunnatun materiaalin tekemiseen. Tyypillisimmät lapsille suunnatut materiaalit ovat puuha- ja väritysarkit, kirjat, puuhakirjat, animaatiot ja pehmolelut.
​
Yhteistyöverkostooni kuuluu lapsimarkkinoinnin ammattilaisia ja teen yhteistyötä suomalaisten korkealaatuisten tuotteiden toimittajien kanssa.
​​
OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS.
​
VALMIIT HAHMOT JA KONSEPTIT
Koska pidän hahmojen suunnittelusta, arkistoihin on kerääntynyt monta hahmoa, jotka haluaisivat loikata ulos arkistokaapistaan ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
​
Pienimmillään voit ostaa kaikki oikeudet hahmoon ja saat käyttöösi hahmon kuvapankin. Kuvapankin kuvia voit käyttää haluamallasi tavalla viestintääsi tai tuottaa niistä haluamaasi sisältöä mediariippumattomasti. Kuvat toimitetaan haluamassasi muodossa, sekä vektoritiedostoina jolloin niiden käyttömahdollisuudet eri kokoisina ja eri medioissa ovat parhaat mahdolliset. Hahmo on sinun, mutta voit tarvittaessa myöhemmin tilata lisää hahmon kuvia tai muuta hahmoon liittyvää materiaalia.
​
Olisiko joku näistä juuri sinun asiakkaillesi sopiva hahmo?
​​
​
OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS.​
​
1. Veikeät pupukaverukset
PIP, POP, HIP JA HOP


2. Söpöt Söpölit
3. Ahkeroiva Pupukarhu
