webElinaManninen-8416.jpg

Johanna Nordblad

Rakastin jo lapsena sukeltamista. Makasin usein altaan pohjalla ja katselin pinnalla uivien ihmisten hahmoja. Aika katosi. Olin kuin toisessa maailmassa.

Sain parikymppisenä työtehtävän maalata delfiinejä laitesukellusliikkeen ikkunaan. Pian huomasin olevani laitesukelluskurssilla. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2000, minua pyydettiin kokeilemaan vapaasukellusta.

Tuohon aikaan Suomessa oli yksi kilpaileva vapaasukeltaja ja yksi, joka oli kiinnostunut lajista: siskoni Elina Mannisen silloinen puoliso.

 

Vapaasukelluksessa olin vapaa, huomasin etten tarvitse laitteita mihinkään. Ihminenhän osaa sukeltaa luonnostaan ilman laitteitakin!

Jo samana vuonna osallistuin ensimmäisiin MM-kisoihini Ranskassa. 

pinnan alla

Pinnan alla ajatukseni ja tunteeni kutistuvat ja hiljenevät. Keskityn vain hetkeen, sukeltamiseen ja kehoni tuntemuksiin.

Veden alla on toisenlainen maailma, unimaailma. Minusta tulee pienen pieni.

 

Tuntuu kuin nukkuisin rauhallista unta. Olen osa luontoa ja isompaa kokonaisuutta.

Vapaasukellus on kuin meditaatiota.  Se on tapani tyhjentää mieleni. Löydän sitä kautta rauhan, aina.

Rakastan vapaasukellusta ja veden alla olemista, veden ja paineen tunnetta ja sitä, miten tunnen rentoutuvani jo parissa minuutissa. 

webElinaManninen-5571.jpg
webElinaManninen-2038.jpg

MAAILMAn-MESTARUUSKISAT

Kuulun Suomen vaapaasukellusmaajoukkueeseen. Kisoissa kisataan kolmessa lajissa: hengen pidätyksessä, pituudessa ja syvyydessä.

Olen tehnyt maailmanennätyksiä ja Suomen ennätyksiä. Vuonna 2004 tein vapaasukelluksen maailmanennätyksen pituussukelluksessa sukeltamalla 158 metriä räpylöillä altaassa. Nyt pituussukelluksen ennätykseni on 192 metriä.

Ennätysten tekeminen on minulle rajojeni testaamista. Minun on helpompi ja turvallisempi sukeltaa vapaa-ajalla, kun tiedän, mihin pystyn tositilanteissa.

 

Maksimisukellusten tekeminen on henkisesti ja fyysisesti vaikeaa. Elimistö on äärirajoilla ja mieleen nousee ääriajatuksia. Parhaimmillaan niistä voi oppia jotain.

Vapaasukellus on turvallinen laji, kunhan noudattaa sääntöjä ja ohjeita. En suosittelisi kenellekään vapaasukellusta ilman kursseja. En ikinä sukella, jos en ole täysin varma, että se on turvallista ja pystyn rentoutumaan.

HENGITYKSEN PIDÄTTÄMINEN

Hengityksen pidättämisen ennätykseni on

6 minuuttia ja 39 sekuntia.

Meille opetetaan usein, miten hengitetään oikein. Mutta meille ei opeteta, miten sitä pidätetään oikein. Hengityksen pidättäminen ON hengittämistä.

Jos kaikki oppisivat pidättämään hengitystä oikein, voisimme säästyä monilta hukkumisilta. Useat ihmiset menevät vedessä paniikkiin, he eivät tiedä, että sukellus on luonnollista.  

Kun ihminen sukeltaa, hänessä tapahtuu fysiologisia muutoksia: pulssi laskee, ääreisverenkierto heikkenee ja perna kutistuu. Ihminen myös rentoutuu automaattisesti.

Kyseessä on sukellusvaste, aivan sama kuin esim. merinisäkkäillä. Eikö ole ihmeellistä? 

webElinaManninen-2332.jpg
webElinaManninen-6257.jpg

MIELEN HALLINTA

Joka kerta, kun sukellan, syvällä sisälläni tapahtuu jotain. Mieleni tyhjenee.  

Toisin kuin monet luulevat, vapaasukellus ei ole extreme-urheilua, päinvastoin. Siinä haetaan rentoutumista.

Sukeltajan pitää saada itsensä rennoksi ja tietynlaiseen tyhjyyden tilaan. Näin hän pystyy parhaiten säätelemään hapenkulutustaan.

Vapaasukellus vaatii mielenhallintaa. Minulta kysytään usein, miltä kylmä vesi tuntuu. Ikävältä? Ei, vaan kylmältä vedeltä! Oma mieleni päättää, miltä se tuntuu.

Joka kerta, kun pidätän hengitystä, käyn läpi tuntemuksiani. Se on opettanut minut suhtautumaan asioihin eri tavalla. Kun vihastun tai pelkään arkielämässä, mietin, missä ja miltä se tuntuu? Miksi minusta tuntuu siltä? Tunne on vain tunne. Se miten reagoin siihen, on omista ajatuksistani kiinni.

Kaikki vapaasukelluksessa oppimani taidot ovat auttaneet minua elämässäni: kylmän ja kivun sietämisessä, epämiellyttävien tilanteiden käsittelemisessä.

 

Olen vapaasukelluksen ansioista onnellisempi.

JÄÄN ALLA SUKELTAMINEN

Kaikki alkoi siitä, kun katkaisin sääriluuni alamäkipyöräilyonnettomuudessa vuonna 2010. Sääreeni tuli paha kierteismurtuma ja kärsin kovista kivuista.   

Jalka meinasi mennä kuolioon, joten siihen tehtiin faskiotomia eli se leikattiin auki ja pidettiin auki viikon ajan. 

Jalkani säilyi kuoliolta, mutta hermokipu jäi vaivaamaan kolme vuotta tapahtuneen jälkeen. 

Kun kipuja oli jatkunut kolme vuotta, lääkäri ehdotti kylmävesihoitoja. Niistä ei ollut tieteellistä näyttöä, mutta osa ihmisistä oli saanut niistä apua.

Niinpä liotin joka päivä jalkaani hyisessä vedessä kymmenen minuutin ajan, pari kuukautta. Se auttoi! Kylmä vähensi tulehdusta, turvotusta ja kipua.

Pikkuhiljaa totuin kylmään veteen ja laitoin toisenkin jalkani pinnan alle. Sitten sukelsin kokonaan veteen.

Kylmä antoi paljon muutakin kuin helpotusta kipuun. Se rentoutti täydellisesti sekä kehon että mielen. Tunne oli uskomaton. 

Vähitellen yhdistin kylmässä vedessä olemisen vapaasukellukseen. Vuonna 2015 tein naisten jääsukelluksen maailmanennätyksen, 50 metriä avannosta avantoon vain uimapuvussa. Seuraavaksi yritän rikkoa miesten Guinnessin maailmanennätyksen, 76,2 metriä.

 

Tavoitteenani on sukeltaa avannosta avantoon pelkällä uimapuvulla 81 metrin matkan. Ehkä seuraavana talvena… 

Jään alla on uskomattoman kaunista. Keskityn vain hetkeen. Vedessä se on helpompaa, luonnollisempaa. Se tulee pakottamatta. 

Kunpa voisin näyttää, millaista jään alla on! Valot, veden liikkeet, kasvit, äänet...Jään räsähtely ja paukkuminen kuulostavat valaan huudoilta, mystisiltä. 

Hiljaisuudessa pystyn kuuntelemaan itseäni ja käymään läpi pelkojani.

webElinaManninen-9819.jpg
webElinaManninen-6555.jpg

VEDEN ALLA KUVAAMINEN

Veden olla on mykistävän kaunista. Auringonvalo heijastuu veteen pehmeästi ja kaikki näyttää erilaiselta. Haluan jakaa sen kauneuden muidenkin kanssa.

Aivan liian kauan aikaa siskoni, valokuvaaja Elina Manninen, asui Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.  Mietin, että olisi ihanaa, jos Elina muuttaisin Suomeen, ja sitten hän teki niin!

 

Emme silti ikinä ehtineet nähdä, joten kun Elina etsi työpistettä, tarjosin sellaista mainostoimistostani. Emme siltikään ehtineet viettää aikaa yhdessä, joten päätimme, että meidän täytyy tehdä yhteisiä projekteja. 

Veden alla aloimme kuvata vuonna 2013.

 

Voisimme olla tuntikausia vedessä. Elina rakastaa vedenalaista valoa, minä sukeltamista.

Vihdoin saamme viettää aikaa yhdessä, mutta myös näyttää maailmalle, etenkin Suomelle, että meillä on maailman hienoimpia vesiä. Pinnan alla on herkkä luonto.

Toivomme myös, että kuvien avulla voisimme auttaa vesistöjen suojelussa.

Vedessä poseeraaminen on haastavaa eri tavalla kuin vapaasukellus ja jään alla sukeltaminen. Minun pitää olla erilaisissa asennoissa, nenä täynnä vettä, tyhjillä keuhkoilla (koska painot eivät näytä hyvältä kuvissa) ja usein jäätävässä vedessä. Samalla pitää näyttää rennolta ja hyvältä. 

Se on niin hauskaa!

DOKUMENTIT

Olen ollut mukana mm. dokumenttielokuvassa Johanna Under The Ice ja Neljä elementtiä – maa, vesi, ilma, tuli.

 

Ensimmäinen dokumentti kertoo minusta ja jään alla sukeltamisesta. Toinen selviämisestä äärimmäisissä olosuhteissa.

Minun lisäkseni dokumentissa oli mukana espanjalainen pelastus- ja palomies Pako Rivas, itävaltalainen base-hyppääjä Philipp Halla ja itävaltalainen geologi ja luolatutkija Georg Wagler.

Dokumentissa esiintyminen oli myös eräänlainen kasvun paikka. En pysty katsomaan itseäni ruudulta! :D

Toivon, että dokumentti saisi ihmiset keskittymään siihen, mikä tuntuu tärkeältä.

 

Ympärillämme on niin paljon kauneutta. Itse menen joskus vain jäälle makaamaan ja kuuntelemaan, mitä pinnan alla tapahtuu.   

 

webElinaManninen-6047.jpg
webElinaManninen-6580.jpg

MUUTA

Käytän suuren osan vapaa-ajastani sukeltamiseen ja kouluttamiseen. Sen lisäksi käyn melomassa, harrastan pyöräilyä ja motocrossia. Myös näissä lajeissa pääsen kokeilemaan rajojani.

Kesäisin järjestän myös RIB-veneretkiä sukeltajille ja yrityksille.

PARTNERS